Olin rakastunut rokkariin ja se päivä oli kliseinen
ehkä nain, ehkä en

ehkä näin autoja ehkä en
sun auto on jarruton punainen
lasimössöä lavalla johon maanikko putosi ja veri oli tuota väriä, et tuntenut pelkoa
kun muut tanssivat ja kuuntelivat ja olivat kanssasi
katsoin kultakalan silmää maljassaan
näin auringon valumassa taivaastaan
meille valoa, sinulle totaalista valoa

vain hetken, eikä kukaan jää historiaan
vain hetken, emmekä ehtineet rakastaa

ehkä tykkäsin susta ehkä en
adrenaliini väitti jotakin, sitä tulkitsen
en tiedä enempää, tiedän vain mikä jää
yksinäisyys joka on yksinäisyyttä aina
silitän ruusunpiikkiä punaista mattoa jota sait usein astella
hetken tiedän, sinun totuutesi on minun
jokaisella muusikolla on viimeinen sointu
olen kala jonka lintu söi ja se lintu
oli niitä jotka lähtee lentoon ilman siipiä

oli liikakiihko, oli tuntemattomuus, tuntui kasvojen edessä olisi ollut lasiseinä
emmekä me koskaan suudelleet

olen hitosti hajomielinen
olenko surullinen?
ehkä olit kauniimpi kuin kukaan toinen kalansilmä
sulosieraimet kiharoita katse pelkkää sinistä kärsimystä
ja yläetuhampaittesi välissä tyhjää nk. ohikiitävän hetken
poika soittaa kitaroita poika on pitkitetty kuolema
ja siihen kaikkeen minä olin maanisesti kusessa